Koirat ovat viisaita, kilttejä ja uljaita eläimiä.
Virginialaisella Ralph Dornilla on Harley -niminen koira.
Viime kesänä kaksikko oli viettämässä ihanaa päivää yhdessä ulkoillen, kunnes Harley yhtäkkiä katosi.
Etsittyään koiraansa, Ralph löysi vihdoin Harleyn – se ui kohti järven keskustaa:
Katsoessaan tarkemmin Ralph tajusi, ettei Harley ollut yksin – ja hän tajusi heti inspiroivan syyn sille, että koira oli vedessä.
Keskellä järveä oli peuranvasa, joka yritti päästä takaisin rantaan. Hyväsydäminen ja neuvokas Harley oli uinut pelastamaan sitä.
Saavutettuaan vasan Harley alkoi ohjaamaan sitä takaisin kohti kuivaa maata.
Kaikeksi onneksi kaksikko pääsi kuin pääsikin takaisin rantaan. Ralph kertoo, että vasan emokin saapui juuri paikalle etsimään pienokaistaan.
Ralph oli luonnollisesti hyvin ylpeä sankarillisesta koirastaan.
Vaikka kaikki kahdeksan jalkaa olivat jälleen tiukasti maan kamaralla, halusi Harley kuitenkin edelleen huolehtia pelastamastaan vasasta.
– Harley ei halunnut jättää vasaa, Ralph muistelee Peoplelle.
– Se vain jatkoi vuorovaikutusta vasan kanssa, nuoli ja hoivasi sitä.
Lopulta Harleyn ja Ralphin oli kuitenkin aika palata kotiin ja vasa jäi emonsa tykö.
Vahva side
Seuraavana aamuna Ralph huomasi, että Harley oli levoton. Hän katsoi ulos pihalleen ja näki siellä vasan! Se oli tullut tervehtimään Harleyta!
Niillä oli koskettava jälleennäkeminen, ikään kuin peura olisi halunnut vielä kiittää Harleyta henkensä pelastamisesta. Sitten pikkupeura palasi emonsa luokse.
Liikuttanut tuhansia
Harleyn ja vasan tarina on nyt levinnyt kulovalkean tavoin verkossa: Ralphin Facebook-postaus, jossa tapahtumista kerrotaan, on jaettu yli 253 000 kertaa!
Ralph kertoo olevansa iloinen, että tarina on koskettanut niin monia ihmisiä. Hän kuitenkin lisää ylpeänä, ettei Harleyn sankariteko yllättänyt häntä. Harley on nimittäin terapiakoira, joka on työskennellyt vanhusten ja lasten parissa.
– Tiesimme jo pennusta lähtien, että sillä on todella hyvä sydän, Ralph tuumaa Peoplelle antamassaa haastattelussa.
Harley on todellinen sankari! Jos kaikki olisivat kuin Harley, maailma olisi parempi paikka.
Jaa tämä ihastuttavan tarina myös ystävillesi!