Autoilija pysähtyi nähtyään oudon valkoisen möykyn – ei ollut uskoa silmiään tajuttuaan, mistä oli kyse

Sisarukset ihmettelivät, mitä valkoista nukkaa tien varressa oli. Kun he pysäyttivät auton katsoakseen tarkemmin, he eivät olleet uskoa silmiään.

Kun Emerice Hallock ja hänen veljensä ajoivat tietä pitkin Albertassa, Kanadassa, jokin tien reunassa kiinnitti heidän huomionsa, kirjoittaa The Dodo.

Tien reunassa näkyi jotain valkoista ja pörröistä.

Aluksi Emerice ajatteli, että se oli vain outo kivi – mutta hän oli ajanut ohi liian nopeasti ollakseen varma.

Veli käski kuitenkin kääntää auton ympäri ja palata takaisin. Sieltä löytyikin jotain uskomatonta.

– Se oli albiinopiikkisika, Emerice kertoi The Dodolle.

Piikkisika
Kuva: Facebook

Albinismista kärsivien piikkisikojen sanotaan olevan hyvin harvinaisia.

Veljekset hyppäsivät autosta ulos, eivätkä olleet uskoa silmiään.

– Se oli ihan hullua, rehellisesti. En ole koskaan nähnyt edes tavallista piikkisikaa, joten se oli mahtavaa.

Piikkisika oli liidunvalkoinen, mutta se näytti terveeltä ja iloiselta.

Emericen onnistui kuvata video eläimestä.

Lopulta pieni olento palasi takaisin metsään. Mutta vaikka se olikin nopea kohtaaminen pienen eläimen kanssa, Emerice ja hänen veljensä eivät koskaan tule unohtamaan sitä.

Olisi uskomatonta nähdä jotain tuollaista!